Reviews for The Non-Religion of the Future: A Sociological Study (1897)

The average rating for The Non-Religion of the Future: A Sociological Study (1897) based on 2 reviews is 4.5 stars.

Review # 1 was written on 2011-06-20 00:00:00 Derrick Taylor This book is very helpful to me. I've always been drawn towards Catholicism even though I couldn't believe anything supernatural. Santayana looks at religion as a form of poetry of life. You can discard supernaturalism without throwing the whole tradition out. The chapters that I underlined most are : I Understanding , imagination , and mysticism ; IV The poetry of christian dogma ; VII The poetry of barbarism ; and X The elements and function of poetry . Even though your Religion , the tradition your were indoctrinated into , is a total fiction there is still a real value in maintaining that tradition in some fashion. If I would choose to give up everything of that tradition I would be the chief loser. By the way , the edition above I didn't read. I had one of those print on demand editions without any notes or such.

Review # 2 was written on 2021-01-30 00:00:00 Mickey Glover Ah, kunnon hyvää klassista elitismi-hörhöilyä. Kuukauden päivät olen nyt tavannut tätä Santayanan uskonnon/taidefilosofista esseekokoelmaa väitöskirjaa varten. Ja se on kyllä ollut sangen viihdyttävää. Esseiden keskeinen argumentti on, että uskonto ja runous ovat essentialtaan samanlaisia. Niiden ainoa eroa se miten ne kiinnittyvät elämään. Molemissa on pohjimiltaan kyse ideaalien tavoittamisesta. Uskonnon ja runouden ytimen voi siis löytää heprealaiskirjeen sanoista "Usko on sen todellisuutta mitä toivotaan, sen näkemistä mitä ei nähdä." Uskonnolla on kultissaan kuitenkin "empiirisen todellisuuen siemen" toisin kuin runoudella (paitsi tietenkin silloin kun runous nousee uskonnolliseksi). Esseet itsessään käsittelevät pitkälti eri kirjoittajia kuten Walt Whitmania, Robert Browningia, Shakespearea, Emersonia, Dantea ja Homerosta. Santayana onkin liki koomisen klassisesti sivistynyt ja esimerkiksi homeerista epiikkaa käsittelevä essee tuotti itselle suuria vaikeuksia kun siinä oletettiin, että tiedät kaiken kreikkalaisesta mytologiasta. Vaikka kirjallisuushistoriallinen näkökulma olikin monella tapaa kiinnostava niin silti itselle filosofisemmat luvut kuten kristillisen dogmatiikan runollisuutta käsittelevä essee olivat ehkä vähän läheisempiä. Täytynee myös sanoa, että kieleltään tämä on 1900-luvun alun övereintä mahdollista filosofia-poetiikkaa, aina välillä tosi kaunista, aika usein uskomattoman koukeroista. Vaikka tämä ei olekkaan mitenkään täydellinen filosofinen esitys herätti se silti paljon kiinnostavaa pohdintaa. Eikä ainakaan saanut katumaan väitöskirja-aiheen valintaa.